keskiviikkona, marraskuuta 25, 2009

Ubikinoni

Tulipa ajankohtaiseksi urkkia lisätietoa ubikinonista, joka tunnetaan myös nimellä Co-entsyymi Q10. Aiheen esiin pulpahtaminen johtui hyvän ystäväni kanssa käydyn pitkän puhelinkeskustelumme pohjalta. Kyseinen henkilö on joutunut nauttimaan statiinilääkitystä sen ohella, että päällä on myös sekä diabetes- että verenohennuslääkitys. Tilanne on ajautunut siihen pisteeseen, että ajoittain jopa jatkuva lihaskipu vaivaa, ja ystäväni on miettinyt, voisiko jotain noista "myrkyistä" jättää pois.Tri Matti Tolonen ja monet muutkin toteavat, että "Ubikinonin (Q10) merkityksestä kiistellään lääkärilehdissä. Statiinilääkkeet estävät ubikinonin synteesiä maksassa, josta johtuen potilailla voi ilmetä lihaskipuja ja -heikkoutta sekä sydänlihaksen rappeumaa. Tapauksia on raportoitu myös Suomesta". (Linkki)

Kun asiaa tarkastelee myös joidenkin toisten asiantuntijoiden mielipiteiden valossa, voi tulla siihen johtopäätökseen, että keskenään ristiriitaisia vaikutuksia aiheuttavien lääkemääräysten taustalla on joko lääkärien tietämättömyys, heidän yksisilmäinen asioiden tarkastelunsa tai lääketehtaiden talutusnuoraan kytketty lääkärikunta. Nimittäin jos lääkereseptin kirjoittamisen aiheena on aikaisemmin määrätyn lääkkeen haittavaikutusten eliminointi, ollaan mielestäni pahasti liukkaalla tiellä, joskus jopa tien vieressä. Kolesterolilääkitys määrätään erittäin usein aivan liian heikoin perustein, ja seurauksena saaattaa olla loppumaton lääkekierre; kipulääkkeillä torjutaan kolesterolilääkkeiden aiheuttamia, joskus jopa geenivirheitä aiheuttavia seuraamuksia!

Toki statiinit ovat joisskin tilanteissa todella tärkeitä, niillä voidaan alentaa liian korkeita kolesterolitasoja, kenties tasoittaa häiriintynyttä sydämen rytmiä, mutta sellainen periaate, että jossain kuuden paikkeilla oleva kokonaiskolesteroli olisi kaikissa tapauksissa vaarallinen, on täyttä pötyä. Kolesteroli on ihmisen terveyden kannalta todella tärkeä aine; sen liian alhainen (keinotekoisesti alennettu) taso altistaa tulehduksille, jotka puolestaan ovat lähes jokaisen sydäninfarktin taustalla, sen kaikkein tärkein syyllinen.

Uffe Ravnskov, MD, PhD

(Uffe Ravnskov Napsauta: www.rasalas.fi/RavnskovinLisaluku.pdf). Asiasta on käyty vilkasta keskustelua ja siitä on kirjoitettu mm. Kauppalehdessä ja Suomen Kuvalehdessä, jossa Antti Heikkilä tipauttelee maan kamaralle muutaman haihattelijan melkoisen kepeästi.

Mainitsin edellä, että kolesterolin alentamiseen tarkoitetut statiinit ovat monissa tapauksissa hyödyllisiä, jopa välttämättömiä. Jotta voitaisiin välttyä näiden lääkkeiden aiheuttamilta sivuvaikutuksilta, kannattaa nauttia monipuolisen ruokavalion lisänä myös ubikinonia, jonka on monissa tutkimuksissa todettu vähentävän merkittävästi statiinien aiheuttamia sivuvaikutuksia, joihin kuuluu myös kohonnut homokysteiini. Korkealla oleva homokysteiinitaso on myös eräs verisuonten sisäpinnan eli endoteelin tulehduksille altistava tekijä ja siten myös sydäninfarktille altistaja.

Mielenkiintoinen kommentti pihtiputaalaisen Reetan tapauksesta. Hän kertoo toipuneensa ubikinonin ansiosta kolesteerolilääkkeen aiheuttamasta väsymyksestä. Lue!


Reetta Puranen

 FinnMSM on yhteistyössä Kala Health Internationalin kanssa alkanut markkinoida laadultaan erinomaista, mutta hinnaltaan edullista ubikinonia, Co-entsyymi Q10
Q10 eli ubikinoni

Tutustu FinnMSM:n verkkokaupan hinnastoon.
http://www.terveyshymy.fi/artikkelit/ubikinon-auttaa-kolesterolilaakkeiden-kayttajia

lauantaina, marraskuuta 14, 2009

Urheilu ja MSM

RikkiMikko haluaa muistuttaa lukijoitaan, varsinkin sen aktiivista väestönosaa siitä, kuinka MSM, varsinkin sen puhtain ja laadultaan paras muoto OptiMSM, se alkuperäinen, voi auttaa urheilijaa samoin kuin myös tavallista liikunnan harrastajaa hänen jokapäiväisissä ponnisteluissan oman hyvinvointinsa ja elämänlaatunsa parantamisessa.

Suomalainen sisu on laajalti maailmalla tunnettu, läheisesti myös urheiluun ja kaikenlaiseen korkealle tähtäävään ponnisteluun ja ennen kaikkea onnistumiseen liittyvä käsite, jonka myös eräs kanadalainen, Brittiläisessä Columbiassa toimiva, terveys-, ja hyvinvointituotteita valmistava yritys on ottanut nimekseen (SISU).
Tämä yritys on myös eräs OptiMSM:n kanadalaisista jälleenmyyjistä.

SISU mission: "To foster an environment where dedicated people produce premium products and promote good health".


SISU missio on "vaalia ympäristöä, jossa asialleen vihkiytyneet ihmiset tuottavat mahdollisimman hyviä tuotteita ja edistävät hyvää terveyttä".

Alla oleva teksti on käännös englanninkielisestä artikkelista, jonka on julkaistu Physical Online- verkkojulkaisussa.

…lue, kuinka MSM voi auttaa sinua harjoittelussa, tai toipumisessa lihasarkuudesta, harjoitusvammoista tai väsymisestä.
MSM on luonnollinen ravintolisä ja tehokas tuki luotaessa huippukuntoa. Uusi tutkimus urheiluvammojen hoidosta MSM:n avulla.
Kiropraktiikka on ehkä tehokkain akuuttien urheiluvammojen hoitokeino. Voiko MSM:n nauttiminen nopeuttaa paranemisprosessia ja johtaa varhaisempaan toipumiseen vähäisemmillä kiropraktisilla hoitokerroilla?

Tri Donald Lawrence on julkaissut uuden tutkimuksen, joka osoittaa, että niin todellakin on.

Kaksi kiropraktikkoa hoiti potilaita, joilla oli akuutteja vammoja, lähettäen heidät kotiin, kun oireet oli selvitetty. Kaikki potilaat saivat kapseleita koko hoitojakson ajan. Kiropraktikot sen paremmin kuin nais- tai miespuoliset urheilijatkaan eivät tienneet mitä kapselit sisälsivät, metyylisulfonyylimetaania (MSM) vai tehotonta lumeainetta. Oireet luokiteltiin ja kliiniset lääkärissä käynnit pantiin merkille.

Tulokset?
Tutkimuksen aikana niiden oireet, jotka saivat MSM:ää, olivat vähentyneet 58 %, verrattuna vain 33 % niillä, jotka saivat lumeainetta.

Useat niistä potilaista, jotka saivat sekä MSM:ää että kiropraktista hoitoa, kokivat huomattavan nopeaa lievitystä tai oireiden häviämisen (Asia todettiin objektiivisilla kiropraktisilla suoritustesteillä ja tarkastuksilla).

Tämä tarkoitti sitä, että keskimäärin klinikkakäyntien määrä MSM- hoitoa saaneilla oli merkittävät 40 % pienempi. (Kirjoittaja korostaa ”taloudellista etua” näiden potilaiden kohdalla!)

Tutkimuksessa tullaan siihen tulokseen, että MSM näyttää vaikuttavan tulehdusta estävästi, koska se parantaa verenkiertoa vahingoittuneisiin kudoksiin ja vähentää lihaskouristuksia.
MSM:ää ”voidaan pitää arvokkaana lisänä lyhytaikaisten urheiluvammojen hoidossa” on heidän päätelmänsä.

Ronald Lawrence, Daniel Sanches, Mark Grosman ”Lignisul MSM (methylsulphonylmethane) in the treatment of acute athletic injuries” Greenville PA 1999
MSM lihasarkuuteen
Martin Zuckerin artikkeli “Physical“- aikakauslehdessä 1999:

Kuinka vapaudut harjoituksen aiheuttamasta lihasarkuudesta?
Kokeile MSM:ää, ravintolisää, joka nykyään yhä enenevässä määrin tuo hyvänolon tunnetta urheilijoiden, kehonrakentajien, painonnostajien ja fitness- intoilijoiden keskuudessa, jotka ovat huomanneet sen tekevän heille mahdolliseksi lisätä harjoitusten intensiteettiä samalla kun tuon tiiviimmän harjoituksen normaalisti aiheuttama arkuus vähenee voimakkaasti.

MSM, lyhenne sanoista MetyyliSulfonyyliMetaani, on luonnossa esiintyvä rikkiyhdiste, jota on pieniä määriä kehossa ja ruuassa.
Stanley W. Jacob, M.D., F.A.C.S.

Maailmankuulun, Portlandissa sijaitsevan Oregonin Health Sciences Universityn DMSO – klinikan tutkijan ja lääkärin, Stanley W. Jacobin, eturivin MSM– asiantuntijan 
mukaan tämä aine nautittuna ravinnon lisänä, saattaa panna alulle tulehdusta estävän toiminnan, estää kipuimpulssien välittymistä ja lihaskouristusten syntymistä ja lisätä verenkiertoa.
”Suurin osa MSM:n moniin lääkinnällisiin mekanismeihin liittyvistä tieteellisen tutkimuksen yksityiskohdista vaatii vielä tarkennusta, mutta me tiedämme kliinisen kokemuksen perusteella, että se tarjoaa merkittävää kivun lievitystä, ” sanoo Jacob, ”The Miracle of MSM – The Natural Solution for Pain”- kirjan (G.P.Putnam’s Sons, New York, 1999) yksi kirjoittajista.

Jacob on käyttänyt MSM:ää kliinisesti jo kaksikymmentä vuotta – pitempään kuin kukaan muu lääkäri. Hän korostaa, että MSM:llä on monia samoja ominaisuuksia kuin DMSO:lla, joka on hyvin tunnettu terapeuttisesti vaikuttava aine, jota on käytetty maailmanlaajuisesti kivuliaitten ja tulehduksellisten tilojen hoitoon. Tuhannet urheilijat ja valmentajat ovat 1960- luvulta saakka käyttäneet DMSO:ta tehokkaasti vähentämään kipua, tulehdusta ja urheiluvammoista palautumista.

Vuosien mittaan Jacob on käyttänyt klinikallaan sekä DMSO:ta että MSM:ää urheiluvammojen, sekä kireiden lihasten, yliliikkuvien nivelten ja lihaskouristusten hoitoon. Hän on havainnut, että monet ihmiset eivät jatka DMSO:n käyttöä sen kiusallisen osteria muistuttavan hajun vuoksi. MSM:llä tätä hajua ei ole, mikä tekee siitä houkuttelevan pitkäaikaista käyttöä ajatellen.

Viime vuosina, vaihtoehtoista lääketiedettä ja luonnonmukaista hoitoa kohtaan tunnetun yhä kasvavan mielenkiinnon myötä MSM on noussut esiin suhteellisen rajoittuneesta kliinisestä käytöstä ravintolisän käyttäjien valtasuuntaukseksi. Sana on levinnyt kuin vuorovesiaalto kertomaan sen kyvystä tuottaa lievitystä moniin kroonisiin kipuihin, tulehduksiin ja allergioihin. Vuonna 1998 tämä aalto saavutti fitness- ja urheilumaailman.

”Se on hyödyllinen hyvin monella tavalla”, sanoo Irvinessä, Kaliforniassa asuva Scott Magers, 35, urheilijoiden henkilökohtainen valmentaja ja entinen baseballin college- valmentaja, joka luennoi laajasti ravinnosta kehonrakentajille ja urheilijoille.
”Olen itse harjoittanut painonnostoa vuodesta 1979 hyvin kovalla tasolla”, hän sanoo, ”eikä koskaan ole ollut niin, ettei kovan jalkapunnerruksen jälkeen olisi ollut jäykkyyttä ja arkuutta seuraavana päivänä… kunnes MSM astui kuvaan. Vain päivän tai kahden kuluessa koin merkittävää lihasarkuuden vähenemistä. Tämä mahtava vaikutus on jatkunut siitä lähtien kun aloin käyttää MSM:ää päivittäin vähän yli puolitoista vuotta sitten”.
Magers pitää nyt MSM:ää tehokkaimpana ravintolisänä, mitä hän koskaan on nauttinut. ”Ja olen sentään nauttinut monia ravintolisiä,” hän sanoo pikaisesti. ”Useimpien kohdalla en voinut koskaan puhua muutoksesta. Tämän kohdalla voin. Minulla ei yksinkertaisesti ole lihasarkuutta, eikä niitä särkyjä ja kipuja, jotka kehonrakennus tuo tullessaan.
MSM:n tehokkuus on mahdollistanut häntä lisäämään harjoituksen intensiteettiä, mukaan lukien hänen sydän- ja verisuoniohjelmansa. ”MSM on vähentänyt niin merkittävästi tavallisesti esiintyviä harjoituksen jälkivaikutuksia, että joskus tunnen kuin en olisi harjoitellut lainkaan”, Magers sanoo.
”Teen 180 kg kyykkypunnerruksia, voimakyykkyjä ja ylisuuria painoja. Harjoittelen hyvin ankarasti, joten mielestäni niin merkittävä muutos kuin tämä – se tarkoittaa: ei lihasarkuutta – on ollut suurin läpimurto kaikkien niiden vuosien aikana, kun olen nostanut painoja”.
”Tavallisesti, kun tehdään rasittavia toistosuorituksia, olivat ne sitten kyykkypunnerruksia, tai vatsa- tai selkärutiineja, syntyy polttava tunne neljännen, viidennen tai kuudennen toiston jälkeen. Tuon polttavan tunteen aiheuttaa maitohapon muodostuminen lihakseen. Mutta MSM:n avulla se vähenee merkittävästi. Sen tuloksena, ettei tuota poltetta synny, voin tehdä yhden tai kaksi ylimääräistä toistoa. Ja seuraavana päivänä minulla on merkittävästi vähemmän arat lihakset. Elpyminen on dramaattisesti parantunut.

Got DOMS?
Lihaksia heikentävän maitohapon muodostuminen soluissa tapahtuu jatkuvien supistusten ja voimakkaan aktiivisuuden biokemiallisena lopputuloksena. Maitohapon kerääntyminen johtaa heikkouteen, lihasten kipeytymiseen, supistumisen vaimentumiseen, hengitysvaikeuksiin ja haluttomuuteen jatkaa harjoitusta.
Tämä kivulias täydellisen ponnistuksen seuraamus tunnetaan nimellä ”viivästynytlihasten arkuus” (delayed-onset muscle soreness eli DOMS). ”Hartiapankkilaiset” (Weekend warriors) kokevat sen, kuten henkilöt, jotka vuosien toimettomuuden jälkeen ponkaisevat harjoitusten pariin ja suorittavat liian kovia harjoitteita.

Syvällä lihaksistossa äkkinäisen tai liiallisen stressin ajatellaan aiheuttavan mikrotraumoja, pienen pieniä repeämiä sidekudoksessa – soluissa ja säikeissä, jotka tukevat lhaksia ja elimiä. Tämän vaurion uskotaan ärsyttävän paikallisia hermopäätteitä ja laukaisevan kivun. Myös paikallisia pienten verisuonten repeämiä ja niistä johtuvia tulehduksia saattaa esiintyä, jotka sitten lisäävät epämukavuutta.

Magers on suositellut MSM:ää noin sadalle viidellekymmenelle urheilijalle ja valmentajalle. ”Läpi kentän”, hän sanoo, ”palaute on ollut hyvin positiivinen. DOMS on vähentynyt hyvin paljon, samoin säryt ja kivut polvissa, hartioissa ja muissa nivelissä. Palautuminen on tehostunut suuresti, mikä on suuri etu niille ihmisille, jotka piiskaavat kehoaan maksimaalisesti päivästä toiseen.”

Magers ottaa 6 g (6000 mg) päivässä MSM:ää ennen ja jälkeen harjoituksen. Hän lisää 8 grammaan niinä päivinä, jolloin ohjelmassa on erityisen raskaat jalkanostot, ja pudottaa 4-5 grammaan helpompina hartiapunnerruspäivinä. Niinä päivinä, jolloin ei ole harjoitusta, hän nauttii 5 g aamulla ja 5 g jälleen illalla. ”Tämä annostelutaso toimii oikein hyvin minun kehoni suhteen, aivan kuten se toimii monen muunkin urheilijan kohdalla, joiden kanssa olen keskustellut, mutta sen ei tarvitse olla sopiva kaikille,” hän huomauttaa.

Magersin mukaan joillekin henkilöille kehittyy lievää päänsärkyä muutamien ensimmäisten päivien aikana, kun he aloittavat MSM:n nauttimisen, mutta sitten ”he tuntevat olonsa suurenmoiseksi jälkeenpäin.” Jotkut urheilijat, jotka aikaisemmin ottivat steroideja tai muita lääkkeitä, ovat tulleet sairaiksi muutaman päivän ajaksi. ”Kyseessä saattaa olla alkuvaiheen myrkynpoistumis- eli detoksifikaatioprosessi,” hän ehdottaa.

Beverly Hillsissä asuva Mike Torchia, 42, fitness- asiantuntija ja entinen kehonrakennuksen mestari (Mr. California 1981), pitää MSM:ää suurena edistysaskeleena niille, jotka käyttävät aikaansa tiiviiseen kehonrakennukseen.

”Jollet nauti jotain sellaista kuin MSM, sinun täytyy usein ottaa ibuprofeenia, tulehduskipulääkkeitä ja sopivia lihaksenhierontavoiteita, jotka antavat vain tilapäisen lievityksen,” hän sanoo. ”MSM:ssä sinulla on uusi ja tärkeä apu väistämättömään lihasarkuuteen, joka tulee voimakkaan huippuharjoituksen myötä.”
Torchia on huomannut, että 3 – 5 g on sopiva hänelle, ja vie pois 40 % hänen tavallisesta lihasarkuudestaan. Hän on käyttänyt MSM:ää yli kuuden kuukauden ajan. ”MSM on ollut erityisen hyödyllinen minulle, koska heikkous ja lihasarkuus tekevät vaikeaksi harjoitella yhtä kovaa kuin nuorempana,” hän sanoo.
”Kun ihminen vanhenee, hän sietää vähemmän kipua. Hän ei toivu yhtä nopeasti. MSM auttaa minua kestämään, kun minun on tarpeen tahdittaa harjoitukseni siten, että syntyy jotain näkyvää. Se helpottaa nopeasti, jolloin voin jatkaa kovaa harjoitusta.”

Magers käyttää MSM:ää säännöllisesti päivittäin, kun taas Torchialla on tavoitteena nauttia sitä pääasiallisesti vain niiden jaksojen aikana, jolloin hän harjoittelee intensiivisimmin. Vaikka MSM:llä on hyvä maine turvallisuuden suhteen pitkäaikaisessakin käytössä, molempien mielestä olisi tarkoituksenmukaista antaa keholle tauko MSM:n suhteen silloin tällöin.

Eräs Magersin tarjoama varoitus on olla tietoinen siitä, että MSM saattaa naamioida lihasheikkouden. ”MSM:n avulla et saata huomata lihaksen loppuunpalamisen merkkejä, kun teet viimeisiä raskaita toistoja,” hän painottaa. ”tämä on tapahtunut minulle alkuvaiheessa, kun tein punnerrustaivutuksia käsipainoilla. En tuntenut poltetta ja ajattelin voivani punnertaa vielä yhden. Yht’äkkiä käteni antoi periksi ja olin menettää tajuntani.”

Klinikallaan Portlandissa Jacob on hoitanut tuhansia kroonisista kivuista kärsiviä potilaita. Hänen valvontansa alaisina jotkut ovat saaneet MSM:ää vaikeisiin kipuihinsa enemmän kuin 40 tai 50 g vuorokaudessa turvallisesti vuosien ajan. Jacob sanoo, että kahden gramman ja kahdeksan gramman välillä vaihtelevat annokset tuottavat lievityksen moniin yleisimpiin kipuihin ja allergisiin tiloihin, mutta korkeampia annostasoja tarvitaan syvemmällä piileviin vaikeisiin vaivoihin. Annostelu vaihtelee potilaan ruuansulatusjärjestelmän sietokyvyn ja henkilön yksilöllisen tilanteen mukaan. ”Sinun tulee aina ottaa pienin mahdollinen määrä, joka tuottaa sinulle sen avun, jota tarvitset,” tohtori sanoo.

Jacobin yleinen ohje on aloittaa pienellä annoksella ja edetä hitaasti ja jakaa annokset tasaisesti päivän puitteissa. Se auttaa kehoa tottumaan MSM:ään. Ottamalla se aterioiden yhteydessä voidaan välttää myös mahdollisten sivuvaikutusten, kuten vähäisten ruuansulatukseen liittyvien epämukavuuksien (kuten lisääntyvän ulostustarpeen) ja päänsäryn syntyminen. Mikäli tällaisia reaktioita ilmenee, vähennä annostusta.

Kuitenkin monet urheilijat ja kehonrakentajat ovat huomanneet voivansa aloittaa paljonkin korkeammilla annoksilla kuin tri Jacob yleisesti on suositellut. Vieläpä he ottavat tämän ravintolisän tyhjään vatsaan, eivätkä näytä osoittavan juuri merkkejä em. reaktioista. Jos sellaisia ilmaantuu, neuvo on vähentää annostusta ja lisätä sitten myöhemmin sopivaksi katsotulle, tehoa antavalle yksilölliselle tasolle.

MSM:n aakkoset:
* MSM on DMSO:n (dimetyyli sulfoksidi) johdannainen, joka on valmistettu puun kuiduista.
* Se ehkäisee kipuaistimusten kulkua hermosäikeissä, ja sillä on siten analgeettinen vaikutus.
* Se vähentää tulehdusta ja lihaskouristuksia, jotka molemmat auttavat vähentämään kipua ja arkuutta.
* Se lisää verenkiertoa.
* Se pehmentää arpikudoksia.
* Se estää histamiinin aktiviteettiä kehossa, tuottaen näin voimakkaan allergiaa lievittävän vaikutuksen.
* Yksi kolmasosa MSM:n painosta on biologisesti aktiivista rikkiä. Rikki on perinteisesti jo pitkään ollut tervehdyttävää, ja läpi historian lääkärit ovat määränneet kuumien tuoksuvien mineraalilähteiden rikkiä vaivoista kärsiville potilailleen.
* MSM on laajalti saatavana jauheena ja kapseleina sisäisesti nautittavaksi, ja myös kasvovetenä ja voiteina ulkoiseen käyttöön ihon ongelma-alueille. ”uskomme, että MSM voi olla hyödyllisempi, kun sitä käytetään yhdistelmänä, se tarkoittaa: otettuna ravintolisänä sekä iholle levitettynä,” sanoo Jacob.

Copywright Martin Zucker, 1999
Terveysasioista kirjoittava Martin Zucker on yksi teoksen ”The Miracle of MSM” kirjoittaja yhdessä Stanley Jacobin, M.D., ja Ronald M. Lawrencen, M.D. kanssa.

Tällaista asiaa tällä kertaa.
Hyvää alkavaa talvea! Pitäkää jalat lämpiminä, varokaa liukastumisia - ja ennen kaikkea - muistakaa pestä kädet!

keskiviikkona, syyskuuta 16, 2009

MSM:n (metyylsulfonyylimetaani) laadusta

Seuraavassa tekstissä paneudutaan bioaktiivisen rikin eli MSM:n eri valmistusmenetelmien vaikutuksiin lopputuotteen laatuun. Onko olemassa halpaa ja hyvää MSM:ää? Molempia löytyy! Ei kuitenkaan aina (tai paremminkin ei koskaan) samalta toimittajalta, samasta pakkauksesta. Se mikä soveltuu koiralle tai hevoselle, ei välttämättä ole parasta ihmiselle. Onko halpa tuote pitkän päälle se paras? Vastaus selviää lukemalla artikkeli. Pääosiltaan kirjoitus on lainausta Bergstrom Nutritionin sivuilta.

Menneinä vuosina monipuolisten tutkimusten ja erityisesti professori Stanley Jacobsin ponnisteluiden ansiosta MSM:stä on tullut suuren roolin esittäjä taistelussa myös ihmisten kroonista kipua vastaan. Alun perin kaiken MSM:n valmisti Bergstrom Nutrition (aikaisempi nimi oli Cardinal Nutrition) USA:ssa. Bergstrom Nutrition on maailmassa ainoa laitos, jolla on MSM:n valmistuksessa GMP-todistus (Good Manufacturing Practices, GMP). Tämä takaa sen, että tuotteen saastumisen riski on eliminoitu mahdollisimman pieneksi ( myrkyt, tolueeni, torjunta-aineet).

MSM on kemiallisesti hyvin vakaa ravintolisä, ja sitä käyttävät usein kilpahevosten omistajat. MSM auttaa kilpahevosia toipumaan nopeammin voimakkaasta juoksuponnistelusta. Lisäksi nuo hienot eläimet ovat MSM:n ansiosta vähemmän alttiita loukkaantumisille.

Bergstrom’in MSM on nimeltään OptiMSM. Kuitenkin muutamia vuosia sitten MSM:ää alettiin valmistaa kasveista Kiinassa, Intiassa ja Kanadassa, ja sitä tuotiin USA:han ja Eurooppaan samalla yleisnimellä (MSM), tosin hinnalla, joka on vähemmän kuin viidesosa Bergstrom Nutritionin valmistamasta MSM:stä.

OptiMSM on laadultaan farmakologista MSM:ää, ja se on valmistettu (nelinkertaisella) tislausmenetelmällä. Tämä prosessi poistaa kaikki mahdolliset epäpuhtaudet jättäen jäljelle ainoastaan puhtaan MSM:n, toisin sanoen OptiMSM:n. Laadun takeena on jokaisesta tuote-erästä toimitettu varmenne, sertifikaatti, joka osoittaa, että bakteereista tai esimerkiksi hiivoista ei ole jäämiä. Merkittävien saasteiden, kuten raskasmetallien pitoisuudet on määritelty poissaoleviksi käytännössä täysin (esimerkiksi elohopean kohdalla esiintymä on alle 0.001 miljoonasosaa).

Lue OptiMSM:n vaikutuksesta niveliin, englanninkielinen artikkeli.


Jotkut MSM:n valmistajat käyttävät haihduttamismenetelmää, joka on huomattavasti halvempi valmistustapa. Tässä prosessissa MSM liuotetaan veteen ja kuivataan sitten. Prosessissa MSM imee itseensä mitä tahansa saasteita, mitä vedessä mahdollisesti sattuu olemaan. Tämä MSM tulee markkinoille analyysisertifikaatein varustettuna, joissa hiivan, bakteerien ja sienten poissaoloa ei ole taattu ja raskasmetallien pitoisuudet on osoitettu yleisryhmän mukaisesti alle 20 osaksi miljoonasta.

Vertailun vuoksi RikkiMikko haluaa mainita tislausmenetelmästä ja sen eduista seuraavaa: Kun öljynjalostuksessa tai alkoholin valmistuksessa käytetään tislausta erottelemaan eri jakeet toisistaan, varmistetaan se, ettei käytön kannalta sopimattomia aineosia päädy markkinoille toimitettaviin tuotteisiin; bensiini ei saa sisältää dieselöljyä, koska bensiinimoottori voi rikkoutua tuollaisen seoksen käyttämisestä tai päinvastoin. Samalla tavalla alkoholin valmistajat varmistavat tislaamoissaan sen, ettei ihmisten juomaksi tarkoitettuun juomaan tule mukaan sokeutta aiheuttavaa, erittäin myrkyllistä metyylialkoholia, vaan pelkästään terveydelle vähemmän vaarallista etyylialkoholia, joka sekin on säännöllisesti ja suurina annoksina käytettynä vaarallinen myrkky.

Kannattaa siis erityisen tarkkaan ottaa selvää myös siitä, kuinka MSM on valmistettu. Halpa ei aina ole paras, varsinkaan silloin, kun kyseessä on oma tai läheisten terveys. Raskasmetallien kertyminen kehoon on aina erittäin suuri terveysriski, jota ei kannata ottaa ehdoin tahdoin!

"Ruoka olkoon lääkkeesi" (Hippokrates)

keskiviikkona, syyskuuta 02, 2009

Sikainluenssarokote tappaa enemmän ihmisiä kuin itse sikainluenssa!

Ajankohtainen kysymys:

Pitäisikö meidän olla huolissamme siitä, että Suomessa testataan pikkulapsilla ranskalaisen lääketehtaan toimeksiannosta ja Ranskassa (ei Suomessa) myyntiin ja jakeluun tarkoitettua sikainfluenssarokotetta? Pitäisikö yleensäkään rokottaa sikainfluenssaa vastaan? Tai yleensäkään rokottaa ketään niin kauan kuin rokotteiden säilöntäaineena on nykykäytännön mukaisia aineita (myrkkyjä)?


Katso aiheeseen liittyvä Mike Adamsin video : http://www.naturalnews.tv/v.asp?v=6D05173308E7F4169D7259EB85CDF522


Kaikki rokotteet sisältävät -- enemmän tai vähemmän -- elohopeaa sisältävää tiomersaalia, joka on todettu erittäin myrkylliseksi aineeksi.

(NaturalNews):
Juuri julkaistussa tutkimuksessa todettiin erään aivosairauden (Autismin kirjo eli autismin spektri tai laaja-alaiset kehityshäiriöt, ASD) ja rokotteissa usein säilöntäaineena käytetyn tiomersaalin välinen syy-yhteys.

Tutkimus, A Mitochondrial Dysfunction, Impaired Oxidative-Reduction Activity, Degeneration, and Death in Human Neuronal and Fetal Cells Induced by Low-Level Exposure to Thimerosal and Other Metal Compounds julkaistiin aikausjulkaisun Toxicology & Environmental Toxicology.1 kesäkuun 2009 numerossa.

Tutkimuksessa havaittiin, että 1990-luvun, ja vielä nykyisinkin (vaikka rajoitetummin) lapsille annetuissa rokotteissa esiintyvät määrät tiomersaalia saavat aikaan solutason toksisuutta. Tämän aiheuttama soluvaurio on yhdenmukainen sen kanssa, mikä havaittiin toisessa tutkimuksessa olleilla ASD-potilailla.

Molemmissa tutkimuksissa havaittiin merkittäviä mitokondriotason toimintahäiriöitä, alentunutta hapetuspelkistystilaa, solujen degeneroitumista ja autismin spektriin liittyvää solukuolemaa. Kaikki nämä myötävaikuttavat merkittävästi autismin synnyssä, ja ne ovat usein merkkejä myös muista lapsuuteen ja varhaiskehitykseen liittyvistä sairauksista.

Natural News'in lukijat tietysti ovat tietoisia tiomersaalin ja autismin välisestä yhteydestä. Näihin asti nuo yhteydet ovat perustuneet, ja niistä on tehty johtopäätöksiä enimmäkseen kertomusten ja oikeusistuinten päätösten perusteella. Silti elohopean, tiomersaalin ja lapsuuden autismitapausten määrän välinen linkki on nyt perusteellisesti todistettu.2

Nyt on vertaisarviointia tekevässä aikakauslehdessä julkaistu vakuuttava tieteellinen todistus, jota ei voida mitätöidä. Tämä antaa meille asiasta huolestuneille enemmän keinoja pakottaa lainlaatijat tunnustamaan tämä yhteys, ja meille tuotteitaan tyrkyttäviä lääketehtaita vastuuseen asiasta.


Tämä tutkimus osoitti myös, että tiomersaali on paljon myrkyllisempää kuin mitkään muut tähän tutkimukseen liittyneet ja yleisesti rokotteissa esiintyneet metalliyhdisteet. Muut tutkimuksen kohteena olleet yhdisteet olivat alumiinisulfaatti, metyylielohopeahydroksidi (jota usein syytetään autismin aiheuttajaksi), lyijyasetaatti ja elohopeakloridi.

Selitys tuolle suuremmalle myrkyllisyydelle perustuu siihen tosiasiaan, että tiomersaali ei ole luonnonaine vaan keinotekoinen valmiste.

Alkujaan 1920- luvulla alkyylielohopean vahvemmaksi vaihtoehdoksi kehitetyn aineen biologista kuljetuskykyä ja solunsisäisiä jakeluominaisuuksia oli lisätty. Tutkimus osoittaa, että verrattuna metyylielohopeahydroksidiin tiomersaalilla on kolme selkeää myrkyllisyyttä lisäävää ominaisuutta:

1. Suurempi vesiliukoisuus
2. Suurempi solukalvon läpäisevyys
3. Suurempi solunsisäinen myrkyllisyys - kyky tärkeiden solutoimintojen estämiseen

Lähteet:
1 - A Mitochondrial Dysfunction, Impaired Oxidative-Reduction Activity, Degeneration, and Death in Human Neuronal and Fetal Cells Induced by Low-Level Exposure to Thimerosal and Other Metal Compounds http://www.informaworld.com/smpp/co...

2 - Natural News "Thimerosal" articles: http://www.naturalnews.com/GoogleSe...

3 - Press Release from CoMeD on study: http://mercury-freedrugs.org/docs/0...

The study was done by CoMeD, Inc. (a non-profit) through a grant from the Brenen Hornstein Autism Research & Education Foundation and the non-profit Institute of Chronic Illnesses, Inc. Attribution was also given to the Genetic Centers of America.

CoMeD, Inc. and BHARE recommend parents and health care providers have children with ASD diagnosis tested by urinary porphyrin profile analysis (UPPA). More information is available at CoMeD's website Mercury-freeDrugs.org, including free information on ordering UPPA tests as well as papers validating those tests.



perjantaina, elokuuta 28, 2009

Statiinien aiheuttamat lihasvauriot

RikkiMikko lainaa tähän taas Mike Adamsin kirjoitusta statiineista:
The statin scam

(NaturalNews) Jos Big Pharman rahantekolääkkeiden listalta halutaan valita ykkönen, Superstar, se saattaa olla lääkeryhmä, joka tunnetaan nimellä statiinit. New York Times raportoi viime vuonna (2008) että statiinit ovat parhaiten myyvä lääkeryhmä maailmassa. Näiden statiinien nimet, kuten Lipitor ja Crestor ovat tuttuja lukemattomista televisio- ja aikakauslehtimainoksista (Suomessa tunnetuimmat: Atorvastatiini, Fluvastatiini, Lovastatiini, Pravastatiini, Rosuvastatiini, Simvastatiini Zocor ja Lipcut), ja melkein jokainen tuntee jonkun, joka käyttää jotain näistä.

Turvalliseksi mainostettuina ne kuitenkin aiheuttavat joukon mahdollisia sivuvaikutuksia. Esimerkiksi the National Institutes of Health:in (NIH) nettisivulla huomautetaan, että yksi tuhannesta statiineja käyttävistä kärsii lihaskivuista. Tavallisesti nämä kivut menevät ohi, mutta eivät aina. Nyt uusi tutkimus osoittaa, että joillekin statiinit aiheuttavat vakavia rakenteellisia lihasvaurioita.

Lipitor and Other High-Potency Statins May Increase Diabetes Risk



Äskettäin aikakauslehti CMAJ: ssa (the Canadian Medical Association Journal) julkaistu tutkimus toteaa, että statiineja nauttineista potilaista ne, jotka valittivat lääkärilleen lihasarkuudesta tai -kivusta saattoivat hyvinkin kuvailla vakavia lääkkeiden (drugs) aiheuttamia lihasongelmia. Vaikka lihasten vauriot tavallisesti liitetään kreatiini fosfokinaasi- entsyymin kohonneeseen tasoon (Kreatiinikinaasitaso on korkealla fyysisten suoritusten jälkeen), CMAJ- tutkimus osoittaa, että näin ei asianlaita aina olekaan. Tämän seikan todistamiseksi voidaan ottaa lihasnäytteitä (biopseja), joilla osoitetaan taustalla oleva rakenteellinen vaurio.

Tutkimusta johtivat sveitsiläisen Bernin yliopiston ja Bostonissa Masschusettsissa sijaitsevan Tufts-New England Medical Centerin tiedemiehet. Tiedemiesrymä tutki 83 potilaan lihasnäytteet. Heistä kaksikymmentä ei ollut koskaan nauttinut statiineja. Tulokset osoittivat merkittäviä lihasvaurioita ainoastaan niillä potilailla, jotka olivat nauttineet statiinilääkkeitä. Kenties hämmästyttävintä kuitenkin oli se, että useiden niistä henkilöistä, jotka eivät enää nauttineet statiineja havaittiin edelleen kärsivän merkittävistä lihasvaurioista.

"Vaikka kliinisen kokemuksen perusteella voidaan todeta, että suurin osa lihasoireisista potilaista palautuu nopeasti hoidon päättämisen jälkeen, löydöksemme tukevat näkemystä, että olemassa oleva alaryhmä potilaista osoittautuu alttiiksi statiineihin liittyvään lihasmyrkytykseen (myotoxicity) ja kärsivät itsepintaisesta rakenteellisesta lihasvauriosta," kirjoittaa CMAJ artikkelissa tri Annette Draeger ja hänen kanssaan yhteistyössä toimineet kirjoittajat Bernin yliopistosta.

Artikkelissa ei osoitettu sitä seikkaa, saattaisivatko statiinit aiheuttaa muita merkittäviä kehollisia vaurioita. Kuitenkin on mielenkiintoista havaita, että juuri se elin kehossamme, jota statiinien oletetaan suojelevatn, sydän, on lihas. Tämä nostaa esiin kysymyksiä mahdollisista, vielä toistaiseksi tuntemattomista pitkäaikaiseen käyttöön liittyvistä sivuvaikutuksista, joita statiineilla saattaa olla itse sydämelle.

RikkiMikko haluaa lainata tähän vielä tohtori Matti Tolosen lausuntoa:

"Kolesterolilääkitys on lääketieteen historian suurin rahastus ja suurimmaksi osaksi se on turhaa. BBC:n TV-ohjelma "Totuus ruoasta", osoitti, kuinka kohonnut kolesteroli saadaan alenemaan normaaliksi 12 päivässä ruokavalion avulla. Kaiken lisäksi verisuonitautien aiheuttaja ei ole useimmiten kolesteroli, vaan kalkin kertyminen suonten seinämiin, vapaat radikaalit, tulehdus (inflammaatio) ja omega-3-rasvahappojen puute, joka vaurioittaa solunsisäisiä mitokondrioita, kirjoittavat amerikkalaiset tutkijat johtavassa tiedelehdessä Naturessa. Jos nyt kuitenkin käytät statiineja, ota ihmeessä samalla E-EPAa ja D-vitamiinia, ne parantavat merkittävästi ennustettasi (lue lisää). Sydänlääkärien American Journal of Cardiology -lehtikin suosittaa statiinien rinnalle omega-3:n käyttöä. Se ei aiheuta sivuvaikutuksia lihaksistossa eikä sydämessä, kuten statiinit, eikä edellytä mitään lisätutkimuksia laboratorioissa, korostaa lehti elokuun numerossaan".

"Yli 470 000 suomalaista syö kolesterolilääkkeitä, suurin osa ihan turhaan. Kenenkään ei pitäisi syödä statiineja ilman E-EPAa, sillä niillä on monia ns. pleiotrooppisia haittavaikutuksia (joita E-EPA ehkäisee). Toisin sanoen lääkkeet vaikuttavat ihan muuhun, kuin mihin ne on tarkoitettu, esimerkiksi ne voivat rappeuttaa sydänlihasta. Tällaisia rabdomyolyysitapauksia on raportoitu myös Suomen Lääkelaitoksen haittavaikutusrekisteriin. Rabdomyolyysin ilmaantuvuus statiinien käyttäjillä on keskimäärin 3.4 per 100,000 henkilövuotta ja kuolleisuus siihen 10 %. Rappeuman riski kasvaa 10-kertaisesti, kun statiineihin liitetään gemfibrotsooli (American Journal of Cardiology 2006)".

Tällaista tällä kertaa. Lisää Mike Adamsin ja muidenkin terveyspoliisien juttuja on luvassa myöhemmin, joten kannattaa pysyä kanavalla. Muuten, Miken terveysuutiset on helppo tilata omaan sähköpostiin maksutta (englanninkielisenä) napsauttamalla tätä linkkiä.
Onhan kai sinun terveytesi sinulle ja läheisillesi se kaikkein tärkein asia. Pidä siis huolta siitä!


Tätäkin juttua kirjoittaessaan RikkiMikko nautti Last.fm:n musiikkiannista.
Kolmen euron kuukausimaksulla voi kuunnella juuri sitä musiikkia, josta eniten pitää ja torjua kaikenlaisen joutavanpäiväisen renkutuksen! Voit kertoa Last.fm:lle kuuntelusi lomassa siitä, mistä pidät. Mitä enemmän Last.fm oppii tietämään mieltymyksistäsi, sitä paremmaksi se muuttuu. Saat musiikkiin, videohin, maksuttomiin MP3-äänitteisiin ja konserttilistauksiin liittyviä suosituksia — kaikki mieltymystesi pohjalta! Voit myös selailla esiintyvien taiteilijoiden ja säveltäjien elämäkertoja, kuva-albumeita, diskografioita jne... Mikä parasta, voit myös ostaa ihan oikeita levyjä tai ladata musiikkitiedostoja maksua vastaan.

keskiviikkona, elokuuta 26, 2009

Ärtyneen paksunsuolen hoito MSM:n avulla

Erään asiakkaan ärtyneen paksunsuolen hoitoa koskevan tiedustelun johdosta RikkiMikko lainaa tähän tri Nance Leighton:in artikkelia, joka on julkaistu sivustolla Articlesbase:


"Valitessasi elämäntapaasi ja dieettiisi metyylisulfonyylimetaanin eli MSM:n, olet tehnyt monien tämän ajan ihmisten suosiman ratkaisun, joka on vaihtoehto monia terveydellisiä häiriöitä ja uusia sairauksia aiheuttavalle ja ankaraan kemialliseeen tai lääkkeisiin perustuvalle hoitotavalle. MSM tabletit (ja –jauhe) ovat tulleet kasvavassa määrin suosituiksi, koska on helppoa nauttia pikku pilleri (tai lusikallinen jauhetta) lisäravinteena.

Tiedon löytäminen MSM tableteista (ja –jauheesta) ei ole nykyään kovinkaan vaikeata. Tosiasiassa Internetistä on tullut metyylisulfonyylimetaanista (MSM), tuosta mitä moninaisimpiin vaivoihin apua antavasta aineesta kertovan tiedon pesäpaikka. Kuitenkaan laajoja, MSM:n vaikutuksia tarkasti määritteleviä tutkimuksia tämän ravintolisän pitkäaikaisista vaikutuksista ei ole tehty.

Samalla kun on helppoa havaita, että MSM saattaa olla suureksi avuksi nivelrikkoon sekä ihon, hiusten, kynsien ja arpikudosten hoidossa, on olemassa myös toisen tyyppisiä vaivoja, joihin MSM:stä on raportoitu olevan apua käytettäessä metyylisulfonyylimetaania osana ruokavaliota.

Tarkastelkaamme muutamia noista tiloista, ja kuinka MSM- tabletit muuttavat tilannetta.

Ärtynyt paksusuoli (IBS) on usein vammauttava ruoansulatuskanavan sairaus. Tautia potevat henkilöt havaitsevat usein olevansa herkkiä lääkkeille, lisäaineille, säilöntäaineille, makeisille ja kaikille ruoansulatuskanavaa ärsyttäville aineille. MSM:n on havaittu olevan vaikutuksiltaan todella hyvä herkkävatsaisille..

Kuitenkin on suositeltavaa, että aloitat MSM:n nauttimisen tavallista pienemmällä annostuksella (250 mg) päivässä, lisäten vähitellen annostusta noin kahteen grammaan/vrk. Jos kärsit ärtyneestä paksusta suolesta, tunnet kyllä kehoasi tarkkailemalla, milloin annostus on liian suuri".

RikkiMikko voi omakohtaisena kokemuksenaan ja ärtyneelle paksusuolen vaivalle läheistä sukua olevaa Crohnin tautia sairastavana kertoa, että suoli on pysynyt jo vuosikausia hyvin rauhallisena. Tulehdus-, veri ja maksa-arvot ovat viimeisten kuuden vuoden aikana parantuneet kaiken aikaa, vointi on ollut erinomainen ja mieli reipas kuin pikku pojalla.

Hyvää syksyä toivottaen RikkiMikko