keskiviikkona, maaliskuuta 12, 2014

Ubikinoni eli koentsyymi Q10


Ubikinoni eli Koentsyymi Q10


Ubikinoni eli koentsyymi Q10 on rasvaliukoinen molekyyli, joka esiintyy ihmisen elimistön kaikissa soluissa. Sitä on pieniä määriä monissa elintarvikkeissa ja erityisesti sisäelimissä (sydän, maksa ja munuaiset), lihassa, soijaöljyssä, sardiineissa, makrillissa ja maapähkinöissä. Lisäksi elimistö tuottaa ubikinonia jatkuvasti maksassa.

Ikääntyminen, sairaudet ja eräiden lääkkeiden säännöllinen käyttö (esimerkiksi tulehduskipulääkkeet ja kolesterolia alentavat lääkkeet) vähentävät ubikinonin biosynteesiä eli aineen tuotantoa ihmiskehossa. Ubikinonipitoisuus elimistössä on suurimmillaan 20-vuotiaana, jonka jälkeen sen tuotanto ja pitoisuus hitaasti pienenee. Ubikinoni toimii koentsyyminä mitokondriossa tapahtuvassa adenosiinitrifosfaatin (ATP:n) muodostuksessa, ja se on siis tärkeä solujen energian tuotannossa. Sydänlihas käyttää paljon energiaa, joten ubikinoni on tärkeä erityisesti sydämen toiminnalle.

Eräissä tutkimuksissa on todettu, että Fibromyalgiaa potevilla ihmisillä on ubikinonin eli koentsyymi Q10:n puutetta, lisääntynyt mitokondrioiden hapetusstressi ja rasvojen härskiintyminen. Tämä ilmenee espanjalaisen Sevillan yliopiston tutkimuksista. Puutos on helppo korjata nauttimalla ubikinonia ruuan lisänä. Sopiva päiväannos on 100-200 mg. Ubikinonin merkitystä myös migreenissä on tutkittu jo useita vuosia ja neurologien ammattilehdissä julkaistut myönteiset tulokset ovat vakuuttaneet jopa suomalaisen lääkäriseura Duodecimin ja Neurologiyhdistyksen asiantuntijat, jotka ovat laatineet migreenin käypä hoito -suosituksen.

Ubikinoni on myös eräänlainen kardio- ja neuroprotektantti. Jokaisen diabeetikon, sydänpotilaan, ikääntyvän ja statiineja käyttävän ihmisen tulisi ottaa päivittäin ubikinonia. Sydäntä suojaava päiväannos on mieluiten 200 – 300 mg päivässä.

                                                 
Ubikinoni Q10

 

On huomataava, että Q10 ehkäisee myös silmän verkkokalvon rappeumaa eli
makuladegeneraatiota.

FinnMSM Oy:n verkkokaupassa CoQ-10 Ubikinoni kapselit (120 X 100 mg). Tuotteen hinta on 33,95 €/pakkaus + toimituskulut 5,00 €/lähetys riippumatta lähetyksen koosta. Kannattaa siis tilata kerralla enemmän, vaikka yhdessä naapurin kanssa, jotta lähetyskulujen osuus pienenee!

Pakkauksessa on 120 kapselia. Yksi kapseli sisältää 100 mg Co-entsyymi Q10. Suositeltava annostus yksi kapseli päivässä ellei terveydenhuollon ammattilainen toisin suosittele. Nautitaan veden kera aterian yhteydessä. Annettua suositusta ei tule ylittää.

Ei kommentteja: