tiistaina, huhtikuuta 22, 2014

Allergian hoitovinkkejä



Tänä vuonna kevät on tullut huomattavasti normaalia aikaisemmin ainakin eteläisessä ja keskisessä Suomessa. Tästä johtuen myös kevääseen liittyvät hengitystieongelmat alkoivat joitakin viikkoja aikaisemmin kuin tavallisesti; liikennepölyn aiheuttamat vaivat sen vuoksi, että lumet sulivat lähes huomaamatta, jolloin tiet paljastuivat tavallista pidemmäksi ajaksi autojen nastojen hakattaviksi, siitepölystä johtuvat ongelmat taas sen takia, että luomakunta heräsi lämpimään kevääseen varhemmin kuin menneinä vuosina yleensä.

Olen liittänyt tähän juttuuni suomennoksen mielenkiintoisesta tutkimusraportista, ja muutaman aiheeseen liittyvän kuvan, joiden kuvatekstit toimivat linkkeinä toisaalla asiasta kertoviin artikkeleihin.
 





Siitepölyallergia voi edetä astmaksi


Tutkimus metyylisulfonyylimetaanin turvallisuudesta ja tehosta kausiluonteisen allergisen nuhan hoidossa.
Alkuperäinen tutkimus löytyy tämän linkin takaa.

Tekijöiden tiedot 
  • 1GENESIS Center for Integrative Medicine, Graham, WA, USA.
Abstrakti 

TAUSTA: 
Kausiluonteinen allerginen nuha (Seasonal allergic rhinitis, SAR) vaikuttaa yli 23 miljoonalla amerikkalaisella vuosittain, ja nykyiset epidemiologiset tutkimukset osoittavat, että sen levinneisyys Yhdysvalloissa kasvaa. Lukuisat kliiniset havainnot ja tapaustutkimukset ovat johtaneet tutkijat oletukseen, että metyylisulfonyylimetaani (MSM) voi auttaa lievittämään oireita kausiluonteisen allergisen nuhan hoidossa.

TAVOITE: Ensisijaisena tavoitteena oli selvittää MSM:n tehoa kausiallergioihin liittyvien oireiden vähentämisessä. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös mahdollisia haittavaikutuksia, jotka mahdollisesti voisivat liittyä metyylisulfonyylimetaanin käyttöön lisäravinteena. Lopuksi, tässä tutkimuksessa yritettiin selvittää, kuinka MSM saa aikaan vaikutuksen allergiaoireiden hallinnassa.

SUUNNITTELU: Viisikymmentäviisi koehenkilöä (55) rekrytoitiin tutkimukseen. Kaikki täyttivät tutkimukseen osallistumisen kriteerit. 50 heistä suoritti kokeen. Kokeen suorittaneet nauttivat 2600 mg MSM:ää vuorokaudessa suun kautta 30 päivän ajan. Kliinisiä hengitystieoireita ja jaksamista arvioitiin kausittaisen allergiaoirekyselyn (Seasonal Allergy Symptom Questionnaire SASQ) mukaisesti lähtötilanteessa, samoin tutkimuksen  päivinä 7, 14, 21 ja 30. Immuuni-ja tulehdusreaktioita mitattiin plasman immunoglobuliinin, E (IgE) ja C-reaktiivisen proteiinin määrän avulla lähtötilanteessa, samoin tutkimuspäivänä Nro 30. Myös tulehduksellinen biomarkkeri, plasman histamiini, mitattiin osalla tutkittavista (n = 5).


TULOKSET:


Seitsemännen päivän mittauksessa hengitysteiden yläosan ja koko hengitysteiden oireet vähenivät huomattavasti lähtötilanteesta. Alempien hengitysteiden oireet paranivat merkittävästi lähtötasosta viikon 3 mittauksen mukaan. Kaikki hengitysteiden tulokset säilyivät läpi koko tutkimusjakson, 30. päivän käynnillä. Energiatasot nousivat merkittävästi jo 14. päivään mennessä. Tämä kasvu jatkui päivään Nro 30 saakka. Mitään merkittäviä muutoksia ei havaittu plasman IgE tai histamiinipitoisuuksissa. Tämän tutkimuksen tulokset ovat lupaavia. Kannattaisi tehdä suurempi, satunnaistettu ja lumekontrolloitu kaksoissokkotutkimus, jotta voitaisiin vahvistaa entisestään, olisiko MSM hyödyllinen keino kausiluonteiseen allergiaan liittyvien oireiden hoitoon (katso tarkemmat tulokset alkuperäisestä artikkelista).


YHTEENVETO: Tämän tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että MSM:n nauttiminen lisäravinteena 2600 mg / vrk 30 päivän ajan voi olla tehokas keino kausiluonteisiin allergioihin liittyvien oireiden vähentämisessä. Lisäksi tämän yhdisteen käyttöön liittyy vain vähän sivuvaikutuksia. Tässä tutkimuksessa samasta MSM-lähteestä saadut, tähän yhdisteeseen liittyvät tuoreet, akuutteja ja subakuutteja kroonisia toksikologisia vaikutuksia koskevat tiedot vahvistavat edelleen tämän tuotteen turvallisuutta.


Lue lisää englanninkielistä tekstiä aiheesta/Read more:

Hyvää ja aurinkoista kevättä toivottaa RikkiMikko! Pitäkää nokka ja jalat kuivina! Nauttikaa Luonnosta ja Elämästä!