torstaina, joulukuuta 20, 2012

Molybdeeni

 

Mineraalit luokitellaan kahteen ryhmään niiden tarvemäärien mukaan. Niitä mineraaleja, joita tarvitaan vain hiven, kutsutaan hivenaineiksi. Molybdeeni on tällainen hivenaine. Monet hivenaineista toimivat elimistössä entsyymien kanssa koentsyymeinä.

Kasvien molybdeenin puutosoireet ovat Suomessa viljoilla ja öljykasveilla harvinaisia. Molybdeenin puute aiheuttaa typen puutteen kaltaisia oireita. Kasvit kasvavat heikosti ja lehdet ovat normaalia vaaleampia väriltään. Puutosoireet näkyvät ensimmäisenä kasvin nuorissa lehdissä. Sen sijaan ihmisillä saattaa syntyä puutosoireita, jos nautitaan säännöllisesti ja pitkiä ajanjaksoja ravintolisänä MSM-tuotteita (MetyyliSulfonyyliMetaani)





Monet ihmiset käyttävät MSM-tuotteita (MetyyliSulfonyyliMetaani) niveltulehduksen hoitoon. Vaikka teho eri henkilöiden kesken vaihtelee, useimmat sitä kokeilleet ovat huomanneet niveltulehdusten oireiden vähentyneen. 

Pinnallisesti tarkasteltuna MSM näyttää olevan tehokas ja täydellisen turvallinen aine. Tuore Tutkimus 1.(vuodelta 2006) osoittaa, että se vähentää nivelkipua ja toiminnallista heikkoutta. Tutkimukset eivät näyttäisi myös kertovan mistään sivuvaikutuksista lyhyehköjen käyttöjaksojen puitteissa, siis noin muutamien kuukausien tai jopa vuoden kestävien jaksojen kyseessä ollen. 

Tutkijat kehottavat kiinnittämään huomiota turvallisuuteen, kun MSM:ää käytetään pitkiä ajanjaksoja, mutta mikään ei osoita, että se olisi haitallista. Edes parinkymmenen vuoden yhtäjaksoisesta päivittäisestä suurten annosten (4 - 8 grammaa/vrk) nauttimisesta ei ole raportoitu minkäänlaisista ongelmista.

Mutta MSM ei ehkä olekaan niin harmitonta kuin näyttäisi. On olemassa ainakin yksi pitkäaikainen vaikutus, joka on teoreettisesti mahdollinen: välttämättömän hivenaineen, molybdeenin ehtyminen. Molybdeeni on välttämätön ihmisen ja eläimen kehossa, jotta rikin turvallinen ja täydellinen prosessointi voisi tapahtua.  MSM sisältää noin 30 % rikkiä. Tyypillisesti paljon rikkiä sisältävät ruoka-aineet, kuten liha, kala, kana, kananmunat, maito ja palkokasvit sisältävät luonnostaan riittävästi välttämättömiä ravintoaineita sisältämänsä rikin täydelliseen aineenvaihduntaan. 

Päinvastoin kuin luonnolliset ravintoaineet, MSM -lisäravinteet eivät sisällä mitään muita avainravinteita, niitä joita tarvitaan runsasrikkisen MSM:n aineenvaihduntaan. MSM:n rikki on siis tavallaan ”alaston aine”, koska siinä ei ole sisäänrakennettuna runsasta vitamiini- ja hivenainepitoisuutta.

Noin vuosisata sitten tämä ei olisi ollut mikään suuri ongelma, koska ihminen olisi saanut riittävästi molybdeenia muista nauttimistaan ruoka-aineista MSM:n sisältämän rikin aineenvaihduntaan. Mutta tällä hetkellä asia ei ole enää sama. Vaikka pavut, kokojyvävilja, pähkinät ja lukuisa joukko muita ruoka-aineita saattaisivat olla hyviä molybdeenin lähteitä, niiden sisältämä molybdeenimäärä riippuu siitä, kuinka paljon niiden kasvualusta on sisältänyt molybdeenia Ikävä kyllä, useimmat viljelysmaat sisältävät huomattavasti vähemmän molybdeenia ja muita välttämättömiä hivenaineita kuin silloin sata vuotta sitten. 

Asiaa vielä pahentaa se, että ruoka-aineiden prosessointi ja puhdistus poistaa suuren osan jäljellä olevasta molybdeenistä ja myös muista hivenaineista. Niinpä vaikka syöt pääasiassa luomuruokaa, saat paljon, paljon vähemmän molybdeenia kuin isovanhempasi tai heidän vanhempansa.

Jos nautit suuria määriä MSM:ää, sen sisältämän rikin aineenvaihduntaan tarvittava molybdeeni täytyy ”varastaa” nauttimastasi jo valmiiksi molybdeeniköyhästä dieetistä. Onneksi kehossasi saattaa olla MSM:n lyhytaikaisen (muutaman viikon tai kuukauden) käytön kannalta riittävästi molybdeenia.

Saatat ehkä ihmetellä, miksi olen edelleen huolissani MSM:n käytön turvallisuudesta. Vielä kerran, minua ei huolestuta, jos aiot käyttää MSM:ää vain muutaman kuukauden. Jos sen sijaan alat käyttää sitä viisi- tai kuusikymppisenä, ja se auttaa kipuihisi, saatat käyttää sitä vaikkapa seuraavat 20 -30 vuotta. Silloin kysymys kuuluu: Mahtaako kehossasi olla riittävästi molybdeenia käsittelemään kaiken sen ylimääräisen ”alastoman” rikin kaikki nuo vuodet? En voi sanoa aivan ehdottomasti, mutta oletan, että useimmissa tapauksissa vastaus on: Ei taida olla! 

Niinpä jos suunnittelet nauttivasi MSM:ää useita vuosia eteenpäin, koska se auttaa niveliäsi (tai jostain muusta syystä), sinun pitäisi syödä pelkästään luomuruokaa varmistaaksesi riittävän molybdeenin saannin MSM:ssä olevan rikin kompensoimiseksi. Tiedän, että luomuruoat voivat olla hyvin kalliita, minkä vuoksi pelkän luomuruoan syöminen ei ehkä ole mahdollista. Silloin etsi sellainen MSM-tuote, joka sisältää 50 mikrogrammaa molybdeenia jokaista MSM:n 1000 mg kohti.   

Lopuksi, suosittelen keskustelemaan taitavan, asiaansa perehtyneen ja ravitsemuksesta sekä luonnonlääketieteestä tietävän lääkärin kanssa, joka voisi tarkkailla vuosien saatossa myös kehosi molybdeenitasoa.

1 Kim LS, Axelrod LJ, et al. "Efficacy of methylsulfonylmethane (MSM) in osteoarthritis pain of the knee: a pilot clinical trial." Osteoarthritis Cartilage 2006 Mar;14(3):286-94. Epub 2005 Nov 23.
Tämä artikkeli julkaistiin Dr. Jonathan V. Wright's Clinical Nutrition & Healing -tiedotuslehden  huhtikuun 2006 numerossa.

RikkiMikon huomautus:
Kala Health Internationalin tuotevalikoimassa on myös tablettivalmiste, joka sisältää MSM:n lisäksi glukosamiinia, kondroitiinisulfaattia, Ester-C vitamiinia ja molybdeenia (neljässä tabletissa on sitä 60 mikrogrammaa), siis ihanteellisessa tasapainossa kaikkia niitä aineita, joita nivelten hoitamiseen tarvitaan! Lue tablettivalmisteesta lisää täältä: Linkki


 FinnMSM Oy:n myynnissä oleva NaturaMedian  Molybdeeni

lauantaina, joulukuuta 15, 2012

Tupakoinnista vieroittamiseen käytetyistä lääkkeistä


Stumppi.fi kertoo Varenikliinistä vieroituslääkkeenä tupakoinnin lopettamisessa.

Veranikliini on Suomessakin ilmeisen yleinen tupakkavieroituksessa käytetty lääke, jolla pyritään samoihin päämääriin kuin nikotiinikorvaushoidoilla.

(RikkiMikon maallikon huomautus nikotiinikorvaushoitoon: Jotenkin tuntuu hiukan oudolta käyttää vieroitukseen samaa ainetta, josta pyrkii eroon! Tulee mieleen oluen tai viinin tarjoaminen hoitokeinona alkoholistille. Vielä tuo nikotiinikorvaushoidon filosofia ei ole RikkiMikolle auennut!).

Bethesda, Maryland - US Food and Drug Administration eli USA:n Ruoka- ja Lääkevirasto (FDA) on antanut uutta tietoa tällä viikolla (10.12 2012 alkaneella viikolla) ja varoituksen lääkäreille siitä, että tupakoinnin lopettamisen tukemiseen käytetty Varenikliini (Chantix, Pfizer) saattaa lisätä riskiä aikuisten sydän-ja verisuonikohtauksiin [1]. Uudessa meta-analyysissaa havaittiin suurempi määrä merkittäviä haitallisia sydän-ja verisuonitapahtumia kuin aikaisemmat tutkimustulokset antoivat olettaa; havaittiin nimittäin varenikliinihoitoa saaneiden joukossa kardiovaskulaarikuolleisuutta, fataalia sydäninfarktia ja ei-fataali aivohalvaustapauksia.

Tapausten määrä ei ollut kuitenkaan tilastollisesti merkittävä, kun sitä verrattiin placeboryhmään. "Kuitenkin, tiedot analysoitiin monin eri tavoin ja ne osoittivat johdonmukaisesti suurempaa esiintymistä tapahtumiin Chantix-potilailla, mikä näyttää osoittavan todennäköisemmäksi, että se liittyy tämän lääkkeen käyttöön eikä pelkästään sattumalöydökseen", toteaa FDA. Täydessä 15:n tutkimuksen meta-analyysissa, 0,31%:lla 4190:stä Varenikliinia saaneista potilaista oli merkittäviä kielteisiä sydäntapahtumia versus 0,21% 2812:lla plaseboa saaneilla.

 Event rates were low and not statistically significant when compared with placebo. "However, the data were analyzed many different ways and consistently showed a higher occurrence of events in patients using Chantix, which makes it seem more likely that it is related to the drug and not purely a chance finding," states the FDA. In the full meta-analysis of 15 studies, 0.31% of 4190 patients treated with Varenicline had a major adverse cardiovascular event vs 0.21% of 2812 patients treated with placebo.

Vuonna 2011 Varenikliinin etiketti muutettiin varoittamaan lääkäreitä ja potilaita mahdollisesta lääkkeen käyttöön liittyvästä lisääntyneestä riskistä sydämen häiriötoimintoihin. Etiketti on nyt päivitetty uusilla tiedoilla. FDA pyysi meta-analyysia sen jälkeen, kun Varenikliinia nauttineiden 700 potilaan tutkimuksessa ilmeni suurentuneita kardiovaskulaaritapahtumiin liittyneitä haittavaikutuksia. Kuten meta-analyysi, myös tutkimus osoitti suuntauksen kohti useita suurehkoja ja merkittäviä haitallisia kardiovaskulaarisia vaikutuksia Varenikliinin avulla hoidettujen joukossa. Lääkkeen etiketti varoittaa lääkäreitä, että vaikka Varenikliini on tehokas auttamaan tupakoivia sydänpotilaita, siihen liittyy myös hieman kohonneita sydämen toimintaan liittyviä haittavaikutuksia tässä potilasryhmässä. FDA neuvoo lääkäreitä "punnitsemaan Chantixin tunnetut edut ​​tupakoitseville sydänpotilaille mahdollisia riskejä vastaan sen käytössä " ja raportoimaan vaaratilanteista MedWatch ohjelmaan. 

In 2011, the varenicline label was changed to warn physicians and patients about a potential increased risk of cardiovascular events with the drug. The label has now been updated with the new information. The meta-analysis was requested by the FDA after a 700-patient study showed an increased risk of adverse cardiovascular events with varenicline. Like the meta-analysis, the study showed a trend toward a higher number of major adverse cardiovascular events among those treated with varenicline. The drug label warns physicians that while varenicline is effective in helping patients with cardiovascular disease quit smoking, it is also associated with a small increased risk of cardiovascular adverse events in this patient population. The FDA is advising physicians to "weigh the known benefits of Chantix against the potential risks of its use in smokers with cardiovascular disease" and report adverse events to the MedWatch program. References

Medscape Medical News © WebMD, LLC 


Heartwire © WebMD, LLC 

WebMD Health News © WebMD, LLC 

Reuters Health Information © 

Send comments and news tips to news@medscape.net.
Cite this article: Updated CVD Risks With Varenicline: FDA.  Medscape. Dec 12, 2012.


Medscape Medical News © WebMD, LLC 


Heartwire © WebMD, LLC 

WebMD Health News © WebMD, LLC 

Reuters Health Information © 

Send comments and news tips to news@medscape.net.
Cite this article: Updated CVD Risks With Varenicline: FDA.  Medscape. Dec 12, 2012.

tiistaina, joulukuuta 11, 2012

Esittelyssä Arthrix Plus






  




Veterinary Strength Formula
Edistyksellinen  lisäravinne ikääntyville koirille, jotka tarvitsevat ylimääräistä helpotusta ikään liittyviin vaivoihin




Metyyli sulfonyyli metaani(OptiMSM®500 mg
Glukosamiini HCl(Regenasure®500 mg (kasvipohjainen)
Rasvahappo estereitä (CM Complex200 mg (20% Setyyli myristoleaatti)
Kondroitiini sulfaatti (ChondroPure®) 125 mg 
C-Vitamiini (Ester-C®120 mg
Mineraaleja ja hivenaineita (OmniMin®) 25 mg 

Annostus:

Lemmikin paino (kg)
Päiväannos 
90 Tablettia riittää
<10 p="p">
1
3 kuukautta
10 - 25
2
 6 viikkoa
25 - 40
3
4 viikkoa
40 - 55
4
3 viikkoa
>55
5
18 päivää


Raaka-aineet:

  OptiMSM® on puhtain (99,9%) saatavilla oleva MSM:n muoto, jonka tuottaa Bergström Nutrition Yhdysvalloissa, ja se on puhdistettu useita kertoja tislaamalla. MSM on luonnollisin ja biologisesti kaikkein aktiivisin DMSO:n metaboliitti. MSM sisältää metyyliryhmiä ja rikkiä.

•  Regenasure® glukosamiini on yhdysvaltalaisen Cargillin valmistama erittäin tiiviissä muodossa oleva glukosamiinin muoto, joka on tuotettu kasvisperäisestä lähteestä. Regenasure®  glukosamiini on peräisin viljasta, jonka valmistuksessa on käytetty ainutlaatuista käymisprosessia. Se on> 98% puhdasta, eikä sen nauttiminen aiheuta allergisten reaktioiden riskiä! HCl-muodossa oleva aine sisältää 83% puhdasta glukosamiinia (sulfaattimuodossa oleva glukosamiini sisältää vain vain 59%!) ja se on kaikkein tiivistetyimmässä muodossa oleva glukosamiini.

  CM Complex™ on yksinoikeudella valmistettu ja patentoitu seos pitkäketjuisia setyylirasvahappojen estereitä, jotka ovat peräisin naudan taliöljystä. CM Complex™ sisältää 20% setyylimyristoleaattia ja useita muita rasvahappoestereitä, kuten setyylipalmitaattia, setyylilauraattia, setyylipalmitaattia ja setyylioleataattia eli setyyliesterivahaa). Nämä luonnolliset ainesosat stimuloivat voitelua nivelissä.


  ChondroPure®  on farmaseuttista laatua oleva kondroitiinisulfaatti, joka on tuotettu Yhdysvalloissa käyttäen raaka-aineena naudan henkitorvesta saatua solukkoa. ChondroPure® kondroitiinisulfaatin pitoisuus on taattu puhtaudeltaan > 90 % (entsymaattisen HPLC mukaan), ja pienimolekyylinen koko takaa optimaalisen saannin elimistöön (90% molekyyleistä on <10 br="br" daltonia="daltonia">
  Ester-C® on patentoitu, pH-neutraali C-vitamiinin muoto, joka sisältää treonihappoa, joka on askorbiinihapon luonnollinen metaboliitti. Tutkimus osoittaa, että Ester-C® imeytyy verenkiertoon "tavalliseen" C-vitamiiniin (askorbiinihappo) verrattuna kaksi kertaa nopeammin, tuottaa kaksi kertaa niin korkean seerumin askorbaattitason ja vaikuttaa edelleen kehossa kaksi kertaa kauemmin (Tämä havainnollistaa sen, että Ester-C® on paljon tehokkaampaa kuin "tavallinen" C-vitamiini. Ester-C® :n on osoitettu tukevan merkittävästi nivelten kuntoa.

  OmniMin®  on luonnollinen yli 70 kivennäis-ja hivenaineen tiiviste, jotka ovat peräisin Isosta Suolajärvestä(engl. Great Salt Lake) on Yhdysvaltojen Utahissa. Kaikki mineraalit ovat luonnollisessa, ionimuodossa, joka on tehokkain muoto kehossa. Mineraalit ja hivenaineet ovat tärkeitä kofaktoreita monissa entsyymiprosesseissa, ja siitä yleensä tulee puute ennen muita ravinnon ainesosia. OmniMin® natriumpitoisuus on alhainen, ja se tukee yleistä terveyttä, immuunijärjestelmän toimintaa ja suorituskykyä.
Usein kysyttyjä kysymyksiä:

MITÄ SE VAIKUTTAA?
Koirille tarkoitettu ARTHRIX Plus sisältää voimakkaita ravinteita korkeina pitoisuuksina, joiden tiedetään tukevan nivelten liikkuvuutta ja suojaavan ikääntymiseen liittyviltä yleisiltä vaivoilta. Se on pitkällä aikavälillä ihanteellinen ravintolisä nivelten huollon kannalta. Koirille tarkoitetun ARTHRIX Plussan ravinteet parantavat nivelten liikkuvuutta ja antavat lemmikillesi entistä paremman mahdollisuuden hyödyntää omaa parantavaa järjestelmäänsä. ARTHRIX Plus lisää lemmikkisi elinvoimaa!

KUKA HYÖTYY KOIRILLE TARKOITETUSTA  ARTHRIX PLUSSASTA?
Vaikka meidän tavallisen vahvuinen koirille tarkoitettu ARTHRIX on ihanteellinen täydennys pitkällä aikavälillä minkä ikäisille koirille tai kissoille tahansa, koirille tarkoitetun ARTHRIX Plussan ravinteet on nimenomaisesti suunniteltu eläinlääkinnälliseksi tuotteeksi tukemaan vanhojen koirien nivelten kuntoutumista.

KUINKA TURVALLINEN SE ON? 
 Koirille tarkoitetun ARTHRIX Plussan ainesosat ovat lääkelaatua, ja ne on kehitetty viimeisimpiin tieteellisiin oivalluksiin perustuen. Mitään kielteisiä vaikutuksia ei ole koskaan liittynyt koirille tarkoitetun ARTHRIX Plussan ravinteiden käyttöön.  Se ei ole lääke, vaan terveysvaikutteinen ravintolisä.

PITÄISIKÖ MINUN KÄYTTÄÄ ARTHRIX-PLUSSAA ARTHRIXIN SIJAAN?
Tämän päätöksen pitäisi perustua pitkälti koiran kuntoon ja omaan tilanteeseesi.  Ota huomioon, että useimmissa markkinoilla kaupan olevissa ravintolisätuotteissa on yhdistettynä vain muutamia ainesosia. Verratkaapa tätä: Koirille tarkoitetussa ARTHRIX-Plussassa on kuusi ainesosaa suurina pitoisuuksina, jotka kaikki toimivat yhdessä oman lemmikin tilanteen parantamiseksi! Tulet huomaamaan, että Koirille tarkoitettua vahvaa ARTHRIX-Plussaa antamalla näet ravinteiden kaikki erilaisten ainesosien ominaisuudet ja hyödyt nopeammin kuin tarjoamalla pelkkää ARTHRIXia.

Miksi käytämme merkkituotteiden ainesosia?
Meidän politiikkamme on käyttää mahdollisimman paljon farmaseuttista laatua olevien merkkituotteiden ainesosia. Ostamme nämä ainesosat suoraan tuottajalta, emme koskaan välittäjätukkukauppiaitten kautta. "Merkki" takaa, että kuluttaja tietää tarkalleen kuka meidän tuotteidemme ainesosien tuottaja on. On sanomattakin selvää meillä on kaikkien ostamiemme ainesten analyysitodistusten tiedostot. Jaamme mielellämme ne tiedot kanssasi, mikäli haluat nähdä ne!
MSM
MSM antaa elimistöön metyyliryhmät ja rikin. Metyyliryhmät muodostavat rakennuspalikoita kehon kaikissa elollisissa molekyyleissä. Elimistö hajottaa ja rakentaa jatkuvasti uusia kehon kudoksia ja soluja. Metyyliryhmiä käytetään miljoonia kertoja sekunnissa kehon molekyylien rakentamiseen. Tätä prosessia kutsutaan "metylaatioksi".
Metylaatiota tarvitaan muodostamaan uutta DNA:ta ja uusia soluja. Metylaatio on myös keskeinen vaihe detoksifikaatioprosesissa (myrkkyjen poisto) maksassa.
MSM myös antaa rikkiä, jota tarvitaan terveen ruston ja maksan detoksifikaatioprosessissa. Iän myötä elinten rikin tarjonta voi pienentyä: Eräs hevoseläinten tutkimus osoittaa, että artriittiset rustot saattavat sisältää vain yhden kolmasosan terveen ruston rikkipitoisuudesta.
MSM:ää pidetään hyvin turvallisina metyyliryhmien ja rikin toimittajana, koska siitä ei synny kehoon myrkyllisiä jäämiä.

Glukosamiini, eräs aminosokeri, edistää ruston muodostumista ja vaurioituneen ruston korjaamista.

Glukosamiini on monien glykosaminoglykaanien (GAGs) tärkeä rakenneosa. Glykosaminoglykaanit ovat molekyylejä, jotka muodostavat ruston matriisin. Useimmat glukosamiinituotteet valmistetaan Kiinassa ja ne ovat peräisin kitiinistä, joka on aine joka muodostaa rapujen, hummereiden, hyönteisten ja hämähäkkien vahvan kuoren.

KALA Healthin tuotteiden valmistuksessa käytetään Yhdysvalloissa kehitetyllä menetelmällä tuotettua Regenasure ® glukosamiinia, joka on ensimmäinen 100 % kasvisperäinen glukosamiini maailmassa. Kala Health International käyttää ainoastaan HCl muodossa olevaa yhdistettä, joka sisältää perusmuodossaan olevaa glukosamiinia. Se on hyvin turvallinen ja helposti ihmisen ja eläimen kehon hyödynnettävissä oleva glukosamiinimolekyyli. Kolme tablettia kahdesti vuorokaudessa, eli 1500 mg päivittäinen annos glukosamiinisulfaattia on osoittautunut tutkimuksissa olevan tehokas.

Rustokudokset toimivat sienimäisenä "iskunvaimentimena". Tätä varten se tarvitsee erityisiä aineita vetämään puoleensa nestettä. Kondroitiini, toinen luonnollinen aine kehossa, vetää puoleensa nestettä rustoihin nestemäisen magneetin tavoin. Ilman tätä nestettä, rustot jäisivät aliravituiksi, ohuemmiksi ja hauraiksi. Näin kondroitiini tukee tervettä rustoa ja stimuloi uuden rustokudoksen synteesiä, mikä on tärkeää nivelten terveyden kannalta.
Kondroitiini toimii parhaiten, kun molekyylit ovat pieniä ja kehon helposti käytettävissä. Kondroitiinin halvemmat muodot ovat rahan haaskausta koska ne kulkevat läpi kehon ilman hyötyä. Kala Healthin kondroitiinin on taattu sisältävän yli 90 % aktiivista ainetta, ja se on molekyylikooltaan pieni (<25000 daltonia), jonka vuoksi keho voi käyttää sen helposti hyödykseen.
Kolme tablettia kahdesti päivässä antaa 1200 mg kondroitiinia, joka on suositeltu määrä parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Tätä annosta myös pidetään turvallisena.

Edellä mainitut annosmäärät koskevat ihmisille tarkoitettua tuotetta MSM OptiMSM-Glukosamiini-Kondroitiini-tabletit (1000 mg) ja keskipainoiselle ihmiselle. Lemmikkien tuotteiden annosteluohjeet löytyvät ylempänä olevasta taulukosta.